lauantai 4. heinäkuuta 2009

Pullan paistossa helteessa

Muistatko viela ajan lapsuudesta, kun naapurin tadin pulla maistui paljon paremmalta kuin se oman aidin paistama?


En todellakaan ollut aikonut paistaa pullaa tassa helteessa, vaan tekemisen puutteessa ryhdyin hommaan kuitenkin. Varsinkin kun muistin lomalle lahtiessani ottaneeni paivakodilta pullaohjeen mukaani.


Olen vuosikausia paistanut pullaa sormituntumalla ihan omasta paasta-ohjeella. Paivakodilla paistoimme pullaa kevatkahvittajaisiin lasten kanssa. Ihastuin ensinnakin pullataikinan helppoon leivottavuuteen ja tietenkin makuun. Eli ei kun kokeilemaan. Ja makuhan oli samanlainen kuin paivakodilla.


Mina laitan pullataikinaan paljon enemman sokeria ja rasvaakin varmaan enemman. Lisaksi aloitan lammittamalla nesteen. Tassa ohjeessa sekoitetaan kuivat aineet keskenaan ja niihin lisataan neste. Mina leivon pullan aina veteen. Suomessa kun tuttavapiirissa oli niin monta laktoosi intolerantikkoa, etten jaksanut kahdenlaista pullaa leipoa.


Tassa ohje:
1 litra vehnajauhoja

1 dl sokeria

1 tl kardemummaa

50g kuivahiivaa

100g sulatettua margariinia

3,5 dl maitoa


Sekoita kuivat aineet ja niihin nesteet. Kohota. Leivo. Kohota jalleen. Paista 200 astetta n. 10-15 min.

Ja nama maistuivat aivan kuin naapurin tadin pullat ;).

4 kommenttia:

  1. Hah, luulin etta vain minulla oli niin etta naapurin tadilla oli paremmat pullat kuin meilla!!! Meilla myos sanottiin pullaa pullaksi, mutta naapurissa se oli 'vehnasta'.
    Olisiko tama nyt sitten se vehnasohje? :-)

    VastaaPoista
  2. Tama on ehdottomasti vehnasohje ;D :D ;D !!!

    VastaaPoista
  3. Hyviltä näyttää sun pullat! Mä en ole koskaan ollut hulluna pulliin mutta joskus harvoin tekee mieli....

    VastaaPoista
  4. (aito voi hyvempää ja terveellisempää ;)

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.